OMAKUVA-MINÄKUVA-koulutus

OMAKUVA – MINÄKUVA on uusi ja luova menetelmä itsensä kehittämiseen työssä ja yksityisesti valokuvauksen avulla.

Mitä?

Hyvä vuorovaikutus ratkaisee ihmissuhteiden laadun.
Työelämässä se vaikuttaa suoraan työhyvinvointiin.

Kuka olen? Kenen silmin itseäni katson?
Kuka tulee työpaikalle, kun sinä astut sisään?
Mikä muuttuu, kun minä muutun?


Hämmästyn joka kerta miten voimakkaan tunteen kuvan käyttäminen saa aikaan. Kuva sanoittaa tunteita ohi järkiperäisen
ajattelun. Siinä hetkessä ihminen on yksin itsensä kanssa ja kuvan tekeminen on konkreettista ja totta.
Omakuvan tekeminen on luova prosessi, jonka aikana valokuvaa ja kirjoittamista käytetään apuna omien kehityskohtien tutkimisessa. Jakaminen tapahtuu ryhmässä, mikä kehittää kykyä antaa ja saada palautetta.
Tavoitteena on löytää uusi näkökulma vanhoihin ajatus- ja toimintamalleihin.

Muutoksen kohteesta muutoksen tekijäksi!

Palautetta kursseilta

"Työminän ja minän suhde antoi eniten pohdittavaa."

"Minua on testattu paljon, tuli silti uusia kulmia, yllätyin positiivisesti. Hyvä pysähtymiskokemus. Lähdin ovesta vähän nöyrempänä ja viisaampana."

"Sopii hyvin työyhteisön koulutuksiin, sillä kaikki tulivat kuulluksi tasavertaisesti omakuvansa kautta."

"Upeita menetelmiä joita olen jo soveltanut muissa konteksteissa."

"Monipuolinen, syvälle menevä, inspiroiva sisältö ja ohjaaja."

"Teimme vain itseämme varten, ei tarvinnut suorittaa."

"Sain enemmän kuin osasin odottaa."


Lue lisää palautteita

Kenelle?

Luovuuden kautta OMAKUVA - TYÖKUVA antaa uusia työkaluja työntekijälle ja tiimille. Muutoksen keskellä olemme oman tietoisuutemme vankeja. Oikeita kysymyksiä esittämällä ja kuvan kautta peilaten, löydämme uudet askeleemme. Jo antiikin filosofi Epiktetos oivalsi, että ihmisiä eivät järkytä asiat vaan heidän uskomuksensa niistä. 

OMAKUVA - TYÖKUVA-päivä on loistava idea esimerkiksi TYKY-päiviin.

OMAKUVA - MINÄKUVA-työpajat sopivat hyvin myös erityisryhmille. Viimeiset työpajat on toteutettu somalimiesten, inkerinsuomalaisten,korvaushoitoasiakkaiden ja lastensuojeluasiakkaiden kanssa.

Inspiroivat OMAKUVA – MINÄKUVA -viikonloppukurssit ovat avoimia kaikille, jotka haluavat tutkia omaa elämäänsä tässä ja nyt. Ja pohtia ikuisia kysymyksiä: kuka lopultakin olen itselleni ja muille ja minne olen matkalla?
Mikä on arvokasta ja tärkeää elämässäni?

Voit kerätä ystävistäsi tai kollegoistasi myös oman ryhmän, jonka toiveiden mukaan koulutus suunnitellaan.

Kurssi mediassa


Katso haastattelu Inhimillisessä tekijässä (19.4.2017)



Katso haastatteluni Yle aamu-tv:ssä (2014)


Lehtijuttuja:
Helsingin Sanomat, 29.1.2017
Anna, 1/2014
Voi Hyvin, 6/2012

Facebook

Ajankohtaista


Soita ja kysy lisää!

leena@louhivaara.fi tai Leena 040 5550617

Leena Louhivaara
Valokuvaaja, kouluttaja, työnohjaaja
040 555 06 17